Mitä olemme ?

Suomessa on noin 150 erilaista mielenterveysyhdistystä, joista yksi on Siput ry. Me olemme juuri se yhteisö, jonne olet tervetullut sekä heikkona hetkenä että huviksesi tai silloin, kun tekee mieli saada jotain aikaan. Meitä on Suomessa 17 000 ja tässä yhdisityksessä yli 40, joten et ole yksin !

Mielenterveysyhdistys on myös mielenterveyskysymysten asiantuntija. Me tiedämme kokemuksesta, miten mielenterveysongelmien kanssa eletään arkea ja miten siihen liittyviä pulmia käytännössä voidaan ratkoa. Meillä on tietoa ja olemme vaimiita jakamaan sitä muillekin. Ota rohkeasti yhteyttä !

Siput  on Mielenterveyden keskusliiton jäsen. Liitto on mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten valtakunnallinen järjestö, jossa ylintä päätösvaltaa käytämme me, erilaiset ja eri puolilla Suomea toimivat mielenterveysyhdistykset. Tervetuloamukaan vaikuttamaan myös valtakunnallisesti! 

Tarinamme,

Siput ry on syksyllä 2001 Anjalankoskella perustettu mielenterveysyhdistys  jonka toiminnan tavoitteena on ehkäistä mielenterveyskuntoutujien syrjiytymistä järjestämällä erilaista ryhmätoimintaa, retkiä, kursseja, luentotilaisuuksia sekä erilaisia tapahtumia. Toimintaamme mukaan ovat tervetulleita kaikki mielenterveyskuntoutujat heidän omaisensa sekä muut toiminnastamme kiinnostuneet. Olemme valtakunnallisen Mielenterveyden Keskusliiton (MTKL) jäsenjärjestö, joka mahdollistaa jäsenillemme hakeutumisenkursseille, leireille ym. tapahtumiin. Nimi Siput tulee Anjalankosken (alk.Sippolan) vaakunassa olevien tuohesta tehtyjen juoma-astioiden, lippien eli paikallisella murteella sippujen mukaan. Tarina kertoo Sippolan kirkon luona sijaitsevasta lähteestä, jonka reunalla olevista sipuista matkalaiset ja kirkkoväki sammuttivat janonsa ja pian koko pitäjää kutsuttiin Sippulaksi josta se ruotsin kielen vaikutuksesta muuttui Sippolaksi.


EI HULLUMPI YHDISTYS